Varmaan moni muukin on samassa tilanteessa kuin minä? Halu päästä lääketieteelliseen on suuri. Hain ensimmäisen kerran lääkikseen Turkuun 2014 keväällä, mutta paikka ei auennut. Toisaalta keväiset ylioppilaskirjoitukset ja heikko osaaminen fysiikasta sekä kemiasta olivat turhan kova rasite.
Nyt haluan kertoa tulevista kuukausistani, miten minä "keskiverto" ihminen aion sinne lääkikseen mennä! En ole matemaattisesti kovinkaan lahjakas, aika perustasoa. Minun tarvitsee siis oikeasti tehdä töitä etenkin kemian ja fysiikan eteen, jos haluan menestyä kokeessa.
Kirjoitin viimekeväänä itseni ulos lukiosta arvosanoilla äidinkieli C, englanti A, biologia C, matematiikka C ja terveystieto E. Ei siis mitkään huippupaperit, mutta valmistumiseni ylioppilaskokeisiin oli melko mitäänsanomatonta. Mutta kuka vaan pysty mihin vaan, jos sitä tarpeeksi haluaa - ja minä haluan!
Menen ensikeväänä korottomaan biologian (tavoite L), äidinkielen (tavoite E) sekä englannin (tavoite C). Täydennän myös ylioppilastutkintoani kirjoittamalla kemian. Korotan ja täydennän tutkintoani, koska hyvästä ylioppilastodistuksesta saa pisteitä Kuopioon haettaessa, ja sinne siis minä aion ensi vuonna!
Tällä hetkellä työskentelen myyjänä urheilukaupassa n. 4 kertaa viikossa, sekä toimin liikunnanohjaajana viikossa kahden tunnin verran. Minulla on myös siskoni kanssa hevonen, joka sitoo minua viikossa ainakin kolmena päivänä. Käyn myös kerran viikossa ratsastuskoulun tunneilla. Kaiken tämän ohella, harrastan kuntosalilla käymistä sekä aerobista urheilua ryhmäliikunnan, lenkkeilyn ja pyöräilyn muodossa neljästä kuuteen kertaan viikossa. Tekemistä minulla siis riittää! Toki elämässäni tärkeitä "ajan viejiä" ovat myös kaverit sekä poikaystävä. Miten siis ehdin kaiken tämän kiireen keskellä lukea?
Työt tulen lopettamaan helmikuuhun mennessä (liikunnanohjaaja urani jatkuu kuitenkin..). Se on tällä hetkellä eniten aikaa vievä asia elämässäni. Luulen, että töiden loputtua lukeminen sujuu paljon paremmin. Tällä hetkellä ehdin lukea kolmena päivänä viikossa. Vapaapäiväni kulutan noin 6 tuntia lukien. Nyt keskityn kemiaan ja biologiaan kirjoitusten vuoksi, fysiikkaa kuitenkin silmällä pitäen. Maaliskuussa minulla alkaa myös MAFY:n valmennuskurssi (olin samalla kurssilla myös viimevuonna), mitä ilman olisin hukassa. Aivan mahtava kurssi, jota suosittelen kaikille!
Luulempa että olen kertonut nyt kaiken oleellisimman. Innostuin kirjoittamaan blogia aieesta, koska kaikki tämä ajatusten purkaminen tekstiksi tekee kaikesta konkreettisempaa ja helpottaa omaa stressiäni (olen varmaan maailman stressaavin ihminen). Toivon myös, että joku samassa tilanteessa oleva saa täältä vinkkejä ja pystyy samaistumaan minun opiskeluuni näiden kirjoitusten myötä.
Näihin tunnelmiin, Tuleva lääkäri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti